Kirjoittaja: anttimoisander

Tämän viikon otsikko on ollut kansanedustaja Kaj Turusen eduskuntaryhmän vaihtuminen Sinisistä Kokoomukseen. Tämä on ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen puolueloikka sitten Sinisen eduskuntaryhmän perustaminen ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja.

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen jo avasikin vedonlyönnin loppujen sinisten tulevista poliittisista kodeista. Puolueen vaihtaminen kesken kauden ei ole mitenkään ennenkuulumatonta Suomen eduskunnassa. Huomattavasti tavallista useammalla nykyisellä istuvalla kansanedustajalla on jatkokausi vaakalaudalla seuraavissa vaaleissa. Heille on taktinen veto vaihtaa leiriä ajoissa ennen vaaleja, samalla kun nykyisen viiteryhmän kannatus matelee.

Tästä taktikoinnista huolimatta loikkarin tulevaisuus ei ole ruusuinen. Katsaus kesken vaalikauden eduskuntaryhmää vaihtaneisiin kansanedustajiin kertoo karua tarinaa. 2000-luvulla yksikään kansanedustaja ei ole uusinut paikkaansa eduskunnassa puoluevaihdoksen jälkeen. Yrittäjiä on riittänyt.

Seppo Kanerva (kok – kesk – lib)

Lyly Rajala (kd – kok)

Seppo Lahtela (kesk – kok)

Merikukka Forsius (vihr – kok)

Markku Uuspaavalniemi (kesk – ps)

Laila Koskela (ps – kesk)

Tuoreimpana tapauksena voidaan tarkastella vuoden 2011 vaaleissa Perussuomalaisten listalta valittua tamperelaista kansanedustajaa Laila Koskelaa. Koskela valittiin Pirkanmaalta Perussuomalaisten ääniharavana eduskuntaan yli 9000 äänellä. Koskela loikkasi Keskustaan puoli vuotta ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja. Uuden puolueen riveissä äänimäärä putosi alle kolmasosaan perussuomalaisena saadusta potista. Koskelan kohtaloksi keskustalaisena koitui myös putoaminen Tampereen kaupunginvaltuustosta viidesosalla edellisten kuntavaalien äänimäärästään.

Kuluvalla vaalikaudella kansanedustajia ovat menettäneet niin Perussuomalaiset kuin Kokoomuskin. Eduskuntavaaleja ei olla vielä käyty, mutta esimakua antaa hyvissä ajoin ennen Perussuomalaisten hajaannusta loikannut vaasalainen kansanedustaja Maria Tolppanen. Toiselle kaudelleen perussuomalaisena valittu Tolppanen ei kauaa viihtynyt vanhassa puolueessaan ja päätyi vuonna 2016 loikkaamaan demareihin. Vuoden 2012 kuntavaaleissa Tolppanen sai yli 1200 ääntä, ollen Vaasan toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Ensimmäisissä kuntavaaleissaan demariehdokkaana Tolppasen äänimäärä romahti noin neljäsosaan siitä mitä keräsi perussuomalaisena.

Vaikka Suomessa äänestetäänkin ensisijaisesti ehdokasta, vaikuttaa ehdokkaan viiteryhmä hyvin vahvasti äänestyspäätöstä tehdessä. Kuten loikkaustapauksista nähdään, suurin osa äänistä ei lähde ehdokkaan mukana vaan jää ehdokkaan vanhalle puolueelle. Ainoa hyödynsaaja loikkauksista on loikkarin vastaanottava puolue. Loikkari kuvittelee parantavansa omia asemiaan lähtemällä gallupeissa pärjäävän puolueen listoille ja kyseinen puolue ottaakin varmasti istuvan kansanedustajan avosylin vastaan. Loikkari hyödyttää kahdella tavalla uutta puoluettaan. Loikannut edustaja tuo oman äänestäjäkuntansa ydinryhmän mukanaan ja samalla kyseiset äänet ovat pois kilpailevalta puolueelta. Edustajan vastaanottava puolue on kuitenkin varsin tietoinen siitä ettei tämä tule edes vahingossa menemään läpi. Näin ollen loikkarin mukanaan tuomat äänet nähdään vain mukavana lisänä puolueen yhteisessä potissa.

Tulevissa eduskuntavaaleissa puoluettaan vaihtaneita kansanedustajia tullaan näkemään vähintään kolmen eri puolueen ehdokkaana. Mitä lähemmäs vaaleja tullaan, sitä todennäköisemmin loikkausten määrä kasvaa.

Vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen oli selvää, että Perussuomalaisten ehdokkaina tultaisiin kuntavaaleissa näkemään vaikka minkälaista pyrkyriä. 2012 ja 2017 vaalien välillä lukuiset perussuomalaisina läpimenneet loikkasivat kuka minnekin ja osa perusti oman valtuustoryhmänsä. Viimeiset loikkasivat aivan viime hetkellä päästäkseen vielä toisen listan ehdokkaaksi seuraavissa kuntavaaleissa. Edellisten kuntavaalien jälkilöylyjen  jälkeen ei olisi voinut arvata miten tulee käymään ja kuinka valtuustoryhmien rivit rakoilevat jopa viiden vuoden takaisia vaaleja laajemmin.

Perussuomalaisten linja ei ole muuttunut Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen. Ainoastaan puolueen kasvot ovat vaihtuneet. Puolueesta eroavien selitykset linjanmuutoksesta tai arvoista ovat varsin tyhjää sanahelinää. Heidän tulisi uskaltaa sanoa ääneen se ainoa todellinen syy, pettymys uuteen demokraattisesti valittuun puoluejohtoon. On osaltaan ymmärrettävää etteivät kaikki eroilmoitukset tulleet heti puoluekokouksen jälkeen. Poliittisen kodin menetettyään on vain taktista odottaa uuden poliittisen kodin rakentumista. Sininen Tulevaisuus merkittiin tänään puoluerekisteriin ja tulevaisuuden tekemiseen kannattaakin lähteä ajoissa mukaan.

Uuden poliittisen kodin muodostumisesta huolimatta moni sellainen henkilö jonka sydän kutsuu kohti Sinistä Tulevaisuutta jää Perussuomalaisiin. He jäävät Perussuomalaisiin vain siitä syystä, että puolue on vakaammalla pohjalla kuin siniset. Tällainen toiminta on yksiselitteisesti oman edun tavoittelua. Nämä henkilöt eivät koe enää perussuomalaisia omaksi ryhmäkseen, mutta kokevat saavansa sen kautta enemmän hyötyä irti itselleen kuin todellisen poliittisen kotinsa, sinisten kautta. Tällainen toiminta vahingoittaa puolueen ryhmähenkeä ja toimintaa.

Olisi kaikkien yhteinen etu jos jokainen sinimielinen loikkaisi uuteen kotiinsa. Perussuomalaiset voisivat jatkaa toimintaansa aidon yhtenäisenä ryhmänä ja siniset saisivat lisää tarvitsemiaan aktiiveja. Puolueen jakautumisen jälkeen on ilmassa ollut hyvin sotaisaa henkeä. Siniset lähtevät ovet paukkuen valheita suoltaen ja perussuomalaiset tuomitsevat entiset puoluetoverinsa pettureiksi. Puoluevaihdoksen takia ei ole tarvetta katkoa ihmissuhteita. Voimme olla väleissä vaikka olisimmekin poliittisesti eri mieltä. Meidän nykyisten perussuomalaisten on tehtävä mahdolliseksi sinimielisten loikkaaminen ilman pelkoa petturiksi leimaamisesta. Vaikka jäseniä lähtee ja valtuustoryhmät kutistuvat, tulee Perussuomalaiset puolueena toimimaan vahvempana kuin koskaan saatettuamme tämän hajaannuksen loppuun.

Tapasin elokuussa kaikki kolme Perussuomalaisista lähtenyttä Pirkanmaan kansanedustajaa Tampereen Tammelantorilla. Kansanedustaja Tiina Elovaaralle totesinkin suoraan arvostavani heidän tekoaan. Mieluummin lähtevät suosiolla kun jäävät kituuttamaan poliittisessa kodissa jonka kokevat menettäneensä ja mihin eivät tunne enää kuuluvansa. Tämäkin siitä huolimatta vaikka Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Simon Elon sanoin saattoivat tehdä poliittisen itsemurhan.

Tämä kirjoitus on kädenojennus paremmille väleille nykyisten ja entisten perussuomalaisten välillä. Toivonkin saavani kutsun tulla esittämään kokouskaupungin entisten puoluetovereiden tervehdyksen Sinisen Tulevaisuuden historiallisessa ensimmäisessä puoluekokouksessa Tampereella.

Kuntavaaleissa valitaan ne poliitikot jotka tekevät päätöksiä lähimpänä kuntalaisen arkea. Myös kuntatasolla on tärkeää, että valtuutettu ajattelee kansallista etua. Vaalikonekysymyksistä selviää hyvin kuka asettaa oman kansansa etusijalle ja kuka koko muun maailman siinä ohella.

Näiden kuntavaalien polttava kysymys on pakolaispolitiikka. Kysymys ei ole ainoastaan valtakunnallinen vaan se koskettaa myös jokaisen kotikuntaa. Haluatko, että kuntasi pistää rahansa muualta tulleisiin vieraisiin vai kuntaan veronsa maksaviin kansalaisiin ja näiden perheisiin.

1. Kotikuntani pitäisi ottaa aktiivisesti vastaan kotoutettavia turvapaikanhakijoita

Kysymys tekee selvän jakolinjan puolueiden välille. Perussuomalaisten ehdokkaat ovat väittämän kanssa sataprosenttisesti täysin eri mieltä. Muut eduskuntapuolueet sijoittuvat välille 25-50%. On yllättävää etteivät vihreät ole yhtenäisiä kysymyksen kanssa vaikka heidän ajamansa politiikka kysymyksen suhteen on yhtä selkeä kuin perussuomalaisilla.

2. Kuntani pitää auttaa ihmisiä, vaikka he oleskelisivat Suomessa laittomasti

Vaalikoneen kysymys on jo itsessään täysin absurdi. Laittomasti maassa oleskelu on itsestäänselvä kysymys lain puitteissa ja jokaisen ehdokkaan pitäisi luontaisesti vastustaa laittomien auttamista. Näin ei tietenkään ole. Vain Perussuomalaiset vastustavat laittomasti maassa olevien auttamista yhtenäisenä ryhmänä. Vihreät, vasemmisto ja SDP sijoittuvat 25 prosenttiin kun väittämän kanssa ollaan vaalikoneessa täysin eri mieltä.

3. Suomalaisten auttaminen pitäisi olla etusijalla ulkomaalaisiin verrattuna

Jokainen valtio asettaa oman kansansa etusijalle (poikkeuksena ehkä naapurimme Ruotsi). Eduskunnan ensisijainen tehtävä on palvella Suomen kansalaisia, näin pitäisi toimia myös jokaisessa kunnassa. Täysin samaa mieltä väittämän kanssa ovat vain Perussuomalaisten ehdokkaat. Muut eduskuntapuolueet RKP:tä lukuun ottamatta sijoittuvat välille 25-50%. Kuten jo vaaliohjelmista selviää, suomalaisten asettaminen etusijalle ei juurikaan näy vihreiden ja vasemmiston tavoitteissa.

Kun kahteen ensimmäiseen kysymykseen vastataan kriittisesti ja kolmanteen myönteisesti sijoittuvat puolueet ja ryhmät järjestykseen:

1. PS 100%

2. VaTa 75%

3. Keskusta/RKP 58%

4. Liberaalit 50%

5. KD/Kokoomus 42%

6. SDP 33%

7. Vihreät/vasemmisto/SKP 25%

8. Piraatit 17%

9. EOP 8%

10. Feministit 0%

Puoluekentän uusista haastajista Eläinoikeuspuolue ja Feministinen puolue ovat asennoituneet selkeästi haastamaan vihreät ja vasemmiston suvaitsevana ja maahanmuuttomyönteisenä vaihtoehtona. Juuri maahanmuutto ja turvapaikanhakijat ovat kysymyksiä jotka jakavat vahvasti suomalaisia. Vaalikoneista selviää ketkä asettavat suomalaiset etusijalle ja kunnioittavat lakia eli eivät hyväksy laittomasti maassa oleskelevien auttamista. Tämä kannattaa muistaa valittaessa ehdokasta jota äänestää kuntansa valtuustoon. On tärkeää täyttää valtuustot ympäri Suomen sellaisilla valtuutetuilla jotka asettavat oman kansansa etusijalle. Äänestämättä jättäminen voi olla ääni laittomasti maassa oleskelevia tukevalle ja suomalaisten edun sivuuttajalle.

(Kysymykset Iltasanomien vaalikoneesta. Vertailukuntana kotikaupunkini Tampere.)

 

Vuosi 2017 on alkanut erittäin aktiivisena rikosuutisten saralla. Vaikka Suomi onkin varmasti yksi maailman turvallisimmista valtioista, on tämänkin maan kehitys menossa huolestuttavaan suuntaan kovaa vauhtia. Erityisesti julkisilla paikoilla tapahtuva väkivalta ja nuorisorikollisuus ovat otsikoissa. Huolestuttava piirre on nuorten villitys kuvata rikoksensa ja jakaa materiaali sosiaalisessa mediassa. Myös ulkomaalaisten osuus rikollisuudessa on kasvussa.

Vuosi alkoi karuilla uutisilla kun heti 4.1 uutisoitiin joukon ulkomaalaisia hyökänneen kahden alaikäisen kimppuun Turussa uudenvuodenaattona. Uudenvuodenyönä Oulussa kaksi ulkomaalaistaustaista miestä raiskasivat ja hyväksikäyttivät kahta alaikäistä tyttöä. Samana päivänä uutisoitiin myös järkyttävästä tapauksesta joka tapahtui lokakuussa. Turvapaikanhakijana Suomeen saapunutta miestä epäillään 10-vuotiaan tytön raiskauksesta Pirkanmaalla.

Samaisena päivänä kun oheisista tapauksista uutisoitiin, uutisoi MTV seksuaalirikoksista epäiltyjen ulkomaalaisten määrän kasvaneen räjähdysmäisesti. Seksuaalisen ahdistelun määrä ilmoitettujen rikosten määrässä on noussut 202 prosenttia ja raiskausrikokset 64 prosenttia. Samassa uutisessa mainitaan Suomeen tulleen yli 32 000 turvapaikanhakijaa joista reilut 1100 oli epäiltynä rikoksesta viime vuonna. Väkilukuun suhteutettuna seksuaalirikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten määrä on selvästi suurempi kuin suomalaisten.

Vuoden taitteessa Espoossa on tapahtunut useita pahoinpitelyjä joissa nuorisojoukko on käynyt alaikäisten uhrien kimppuun, osa uhreista on ollut alle 15-vuotiaita. Osa pahoinpitelyistä on kuvattu ja mahdollisesti jaettu sosiaalisessa mediassa.  9.1 poliisille tuli ilmoitus Ylöjärvellä tapahtuneesta raiskauksesta. 15- ja 14-vuotiaat pojat olivat raiskanneet 15-vuotiaan tytön yksityisasunnossa ja kuvanneet rikoksensa. 14-vuotias tekijä ei ole ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa ja osallisten koulun rehtori ei osannut vielä sanoa voivatko raiskaajat palata kouluun opiskelemaan. 10.1 Tampereella lastensuojeluyksiköstä luvattomasti poistunut 17-vuotias tyttö puukotti hengenvaarallisesti tätä hakemaan tullutta lastensuojelun ohjaajaa. Tekijä on vangittu todennäköisin syin tapon yrityksestä. 15.1 Sipoossa pahoinpideltiin 15-vuotiasta poikaa ja tätä ammuttiin kuulapyssyllä kasvoihin. Poika oli pahoinpidelty jo kerran aiemmin ja molemmilla kerroilla tekijät olivat alle 15-vuotiaita. Myös tämän rikoksen tekijät kuvasivat videolle.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidekyselyn mukaan 59 prosenttia suomalaisista arvioi elävänsä viiden vuoden aikana turvattomammassa maailmassa kuin nyt. Eikä mikään ihme. Turkulaisen kyselyssä 16 prosenttia  turkulaisista ilmoittaa kokeneensa häirintää kaupungin kaduilla. Tulosta vähätellään muodolla ”vain 16 prosenttia”. Mielestäni luku on huomattavasti liian korkea. Suomen kaupunkien kadut ovat vielä verrattain turvallisia suurkaupunkeihin verrattuna, mutta kehityssuunta on aina vain huonompaan. Tamperelainen uutisoi poliisin julkisilla paikoilla takavarikoimien vaarallisten esineiden määrän lisääntyneen. Yhä useammalta kiinniotetulta löydetään vahingoittamiseen tarkoitettu esine. Viime vuonna Tampereen poliisin haaviin jäi yli 400 aseistautunutta henkilöä ja määrä on ollut kasvussa vuosi vuodelta.

Miten siis ehkäistä tätä rikollisuuden kasvua? Viranomaiset varautuvat siihen, että vuonna 2017 Suomessa oleilee 12 000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta turvapaikanhakijaa. He ovat turvallisuusuhka joka pitää ottaa vakavasti. Jo vuonna 2015 kaavaillut palautuskeskukset on hetimmiten perustettava. Suomalaisesta oikeuslaitoksesta löytyy huomattavia epäkohtia. 15-vuotiaan tytön vuonna 2001 murhannut somali vapautui vankilasta viime syksynä eikä tätä ole vieläkään karkotettu. Karkotuksiin on saatava toimiva käytäntö ilman turhaa byrokratiaa ja viivyttelyä. Jokainen vakavaan rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen on karkotettava kotimaahansa siinä tapauksessa jos maa on luokiteltu turvalliseksi. Rikolliset eivät voi myöskään odottaa tuomiotaan vapaalla jalalla. Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi kyseisen somalin pidettäväksi säilössä karkotuksen täytäntöönpanoon asti. Näin itsestään selvän oikeaoppisesti  ei kuitenkaan toimittu surullisen kuuluisan sarjahukuttajan tapauksessa. Pekka Seppänen tuomittiin 14,5 vankeuteen tapoista ja tapon yrityksistä, odotteli tuomiotaan vapaana ja lähti karkureissulle, jääden myöhemmin kiinni Joensuussa.

Kasvavaan nuorisorikollisuuteen on vastattava kovin ottein. Jos nyt jo 14-vuotiaat syyllistyvät raiskauksiin, on rikosoikeudellisen vastuuikä laskettava nykyisestä 15-vuodesta 14-vuoteen. Yhdenkään raiskaajan ei pidä päästä muita helpommalla ikänsä puolesta. 14-vuotias raiskaaja kuuluu muiden raiskaajien sekaan vankilaan. Huolestuttavassa piirteessä nuorten kuvata rikoksensa on myös hyvä puolensa. Kyseiset nuoret ovat niin yksinkertaisia, että kuvaavat samalla todistusaineistoa jota voidaan käyttää oikeudessa heitä vastaan. Näin kävi esimerkiksi Ylöjärvellä tapahtuneen raiskauksen yhteydessä.

Yle uutisoi poliisin madaltaneen etsintäkuulutettujen kuvien julkaisukynnystä. Tästä on saatu jo hyviä tuloksia. Sarjahukuttaja Pekka Seppäsen kuva päätyi laajaan julkiseen levitykseen ja tämä jäikin kiinni kesken karkureissunsa. Seppänen oli siihen asti peittänyt visusti kasvonsa oikeussalissa kuten niin moni muukin rikollinen. Sisä-Suomen poliisi julkaisi loppiaisena kuvan kolmesta nuoresta jotka olivat syyllistyneet pahoinpitelyyn kesällä 2014 Tampereen Tesomalla. Kuva julkaistiin koska sen epäiltiin liittyvän Tesomalla samoihin aikoihin tapahtuneeseen murhaan. Kuvan julkaisun ansiosta poliisille virtasi vihjeitä ja lopulta jokainen kolmesta epäillystä ilmoittautui itse poliisille. Pahoinpitely ei lopulta liittynyt murhaan, mutta ilman kuvan julkaisua nuoret eivät olisi jääneet kiinni teostaan, edes näin pari vuotta myöhässä. Enenevässä määrin myös yritykset ovat alkaneet jakaa valvontakameran kuvia rikollisista sosiaalisessa mediassa.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari ehdotti viime vuonna häpeärangaistuksen palauttamista Suomen rikoslakiin. Häpeärangaistus tulisi tavanomaisen rangaistuksen rinnalle. Rikollisen kuva julkaistaisiin julkisesti. Pelko saada omat kasvonsa julkiseen levitykseen rikoksellaan höystettynä on mitä omin keino ennaltaehkäistä rikollisuutta. Nykyisessä trendissä nuorisorikolliset kuvaavat uhrinsa sosiaaliseen mediaan. Tulevaisuudessa rikolliset tulevat löytämään itsensä sieltä.

Ensi keväänä kaikille yhdeksäsluokkalaisille aiotaan jakaa kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä.Kyseenalaisen tästä suunnitelmasta tekee se, että mukana tämän valtakunnallisen hankkeen rahoituksessa on esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö. Feminismi on aate joka keskittyy ajamaan vain noin joka toisen suomalaisen asiaa. Vähemmän poliittisesti epäkorrektia tästä tekisi se jos kirja käsittelisi tasa-arvoa feminismin sijaan.

Tätäkin parempi vaihtoehto olisi jakaa koululaisille kirjaa Meidän kaikkien pitäisi olla nationalisteja.Poliittisista aatteista nationalismi on se joka asettaa kaikki maan kansalaiset tasa-arvoiseen asemaan jaottelematta heitä eturyhmiin. Nationalistisessa päätöksenteossa Suomen valtion ja Suomen kansalaisen etu on aina etusijalla. Toisin kuin nyt monikulttuurisuutta palvovassa trendissä, niin maahanmuuttajat kuin Euroopan unionikin ovat keskeisiä eturyhmiä.

Oman maan ja kansan asettaminen maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja EU-kansalaisten edelle ei tarkoita kuitenkaan mitään nurkkakuntaista rasismia. Monet näkyvimmistä rasisteiksi syytetyistä maahanmuuttokriittistä poliitikoista seurustelevat itse maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kanssa, kuten Nigel Farage, Geert Wilders ja Olli Immonen. Rasistikortti onkin jo ajat sitten kulutettu puhki ja menettänyt merkityksensä.

Itse olen kannattanut erittäin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa edellisissä kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Samalla linjalla jatkan myös tulevissa kuntavaaleissa. Tästä huolimatta olen majoittanut asuntooni tansanialaisia konferenssivieraita sekä venäläisiä ja italialaisia sohvasurffaajia. Olen ollut oluella keski-ikäisten etiopialaisten opiskelijoiden kanssa ja kutsunut irakilaisia turvapaikanhakijoita pelaamaan Xboxia. Vaikka turvapaikanhakija-aallon käsittelyssä kannatankin Dublinin sopimuksen kunnioittamista ja turvapaikanhakijoiden rajalta käännyttämistä tai asuttamista suljettuihin väliaikaistiloihin, ei näin kuitenkaan toimittu, niin samapa tuo jos koittaa tutustua heihin ja katsastaa millaista väkeä he ovat. Kyseiset irakilaiset tosin osoittautuivat myöhemmin turisteiksi jotka lähtivät vapaaehtoisesti takaisin kotimaahansa. Tansanialaisen konferenssivieraan kanssa kävimme baarissa jonka omistajaa äärivasemmisto haukkui netissä natsiksi. Tämä ilkeä natsi kuitenkin tarjosi minulle ja vieraalleni ilmaiset juomat. Voit todellakin yllättyä millaisia ihmisiä todellisuudessa ovat ne jotka rasisteiksi leimataan. Nationalismi ei sulje pois erimaalaisten yhteistyötä ja kiinnostusta muihin kulttuureihin.

Nationalisti pyrkii säilyttämään oman kulttuurinsa ja valtion itsehallinnon. EU-kriittisyys onkin täysin tervettä logiikkaa vaikka sitä tänä päivänä pyritäänkin parhaansa mukaan demonisoimaan. Nationalismi ei myöskään tarkoita rajojen sulkemista tai jo maassa olevien maahanmuuttajien karkottamista. Nationalistit eivät esimerkiksi vastusta työperäistä maahanmuuttoa. Maahanmuuttopolitiikan täytyy olla hallittua ja perusteltua. Nykyistä turvapaikkapolitiikkaa tehdään tunteilla järjen sijaan. Oli sitten moraalin kannalta katsottuna mikä tahansa kanta oikein, on Suomen kansalaiset laitettava etusijalle. Raha ei kasva puissa ja varat jotka maahanmuutto kuluttaa on kuitenkin leikattava jostain muualta. Monikulttuurisuus on hyväksyttävää kun se tapahtuu luonnollisesti, toisin kuin nyt väkisin pakottamalla. Monikulttuurisuutta ei pidä edistää, eikä estääkään.

Terve nationalismi on todellista kansan välistä tasa-arvoa joka vastustaa yhtälailla syrjintää ja rasismia kuin muutkin aatteet. Nationalismi ei opeta vihaamaan muita kansoja tai pitämään omaa kansaansa muita parempana. Se opettaa arvostamaan tätä  hyvinvointivaltiota joka mahdollistaa jokaiselle kansalaiselle elinkelpoisen tulevaisuuden. Se opettaa pyrkimään suojelemaan järjestelmää jonka olemme rakentaneet ja mahdollistamaan sen säilyminen myös tuleville sukupolville.

Meidän kaikkien pitäisi olla nationalisteja olisi teos jonka jokaisen yhdeksäsluokkalaisen olisi hyvä lukea, näinä aikoina joina meihin iskostetaan vähättely omaa kulttuuriamme kohtaan.

Alhainen äänestysaktiivisuus on yksi haitallisimmista tekijöistä demokratian toteutumiselle. Mitä harvempi äänioikeutettu käyttää ääntään, sitä pienempi joukko oikeuttaa päättäjät puolestamme. Suomalaiset vaivautuvat uurnille kiitettävin joukoin ainoastaan eduskuntavaaleissa sekä presidentinvaaleissa. Kunnallisvaaleissa ja eurovaaleissa aktiivisuus jää harmillisen alhaiseksi. Seuraavat eurovaalit sekä eduskuntavaalit osuvat samalle vuodelle ja näiden vaalien yhdistämistä kaavaillaan. Suomen ensimmäiset eurovaalit pidettiin kunnallisvaalien yhteydessä vuonna 1996, jonka ansiosta äänestysaktiivisuus oli noin 60 prosenttia. Myöhemmissä eurovaaleissa aktiivisuus on pyörinyt 40 prosentin kieppeillä.

Mikä saa suomalaiset aktivoitumaan aivan jonoksi asti? Ilmaiset ämpärit. Suomessa on noin 4 500 000 äänioikeutettua kansalaista. Kilpailuttamalla ämpärifirmat ja tekemällä yhtä suuren ämpäritilauksen, valtio takaisi valitulle firmalle kiitettävästi lisätöitä ja kansalaisille houkuttimen lähteä äänestyspaikalle. Jokaiselle äänestyskopissa käyneelle ja lapun vaaliuurnaan tiputtaneelle jaettaisiin lähtiessä valtion tarjoama ilmainen ämpäri. Samalla jokainen äänestyspaikalta ämpäriä kantaen lähtevä henkilö osoittaa käyttäneen äänioikeuttaan ja kannustaa samalla muita, samaan tapaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa äänestäneille jaetaan ”I Voted” tarroja.  Vaikka ämpäriä hakeva henkilö voikin vain jättää lapun tyhjäksi tai äänestää Aku Ankkaa, voi tämä myös yhtä lailla ottaa oikeasti selvää ehdokkaista ja käyttää äänensä kun uurnille asti vaivautuu. Edes tämä taktiikka ei saisi kaikkia äänestämään, joten ylijäävät ämpärit säilöttäisiin seuraavaa vaalia odottamaan. Kaikessa absurdiudessaan ämpärivaalit voisivat todellakin nostaa äänestysaktiivisuutta.

Julkaistu Aamulehdessä 18.10.2016.

Antti Moisander

Pirkanmaan Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja

Viimeisen kahden viikon aikana Aamulehdessä käsitellään ratikkahanketta yli kahdessakymmenessä eri mielipidekirjoituksessa. Kirjoituksista löytyy niin puolustavia kuin vastustaviakin kantoja. Vastustajien yleisimmät perustelut liittyvät kustannuksiin (tällä hetkellä lähemmäs 300 miljoonaa) ja hankkeen tarpeellisuuteen. Puolustajat pitävät hanketta välttämättömänä Tampereen kehityksen ja liikenteen sujumisen kannalta.

Tampereen kaupunginvaltuutetuista 28 ilmoittaa kannattavansa ratikkaa, 21 vastustaa, 11 miettii vielä kantaansa, 2 ei kerro mielipidettään ja 5 ei tavoitettu.

Lauantain 24.9 Aamulehdessä kokoomuksen valtuutettu ja tämän varavaltuutettukaverit vetävät perinteisen populistikortin esiin syyttäessään ratikan vastustajia. Heidän mielestään ratikka on ainoa ratkaisu kaupungin liikennejärjestelyihin. Onko myös populismia vaatia päätösvaltaa näin suuresta ja kalliista hankkeesta suoraan tamperelaisille itselleen?

Tampereella on noin 180 000 äänioikeutettua asukasta. Ratikasta ovat päättämässä 67 valtuutettua. Jo nyt on mahdollista kerätä kuntalaisaloite joka vaaditun nimimäärän (5% äänioikeutetuista kuntalaisista) kerättyään päätyy valtuuston käsittelyyn. Tällä ei kuitenkaan ole mitään konkreettista merkitystä. Esimerkiksi vuonna 2009 kuntalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Rantatunnelista päätyi valtuuston käsittelyyn, joka hylkäsi ajatuksen kansanäänestyksestä.

Koska valtuusto ei halua karsia omaa päätösvaltaansa, sama kohtalo mitä luultavimmin odottaisi myös ratikkahankkeen kuntalaisaloitetta. Nyt onkin vaadittava konkreettista suoraa päätösvaltaa kuntalaisille. Ehdotukseni on, että aloitteet jotka keräävät 5% äänioikeutettujen kuntalaisten nimistä päätyisivät edelleen valtuuston käsittelyyn, mutta 10% nimistä keränneet aloitteet vietäisiin valtuuston käsittelyn jälkeen kansanäänestykseen. Äänestysaktiivisuuden korottamiseksi ja kustannusten leikkaamiseksi kansanäänestykset voitaisiin yhdistää seuraaviin vaaleihin, jos ne osuvat sopivaan aikahaitariin. 10% äänioikeutetuista tamperelaisista tarkoittaa noin 18 000 henkilöä, joten kansalaisilla ei ole pelkoa, että vaaliuurnilla täytyisi ravata jatkuvasti. Jo nyt on erittäin haastava tavoite kerätä vaaditut 9000 nimeä Tampereen aloitteeseen tai 50 000 koko Suomen laajuisesti kansalaisaloitteeseen. Ratikasta olisi ehdottomasti järjestettävä kansanäänestys.

Tamperelaisia huomattavasti jakava kysymys olisi ratkaistavissa kertaheitolla kansanäänestyksellä. Jos jokaiselle äänioikeutetulle kuntalaiselle annettaisiin mahdollisuus valita suoraan kahdesta vaihtoehdosta, joko kyllä tai ei, olisi kiistakysymys ratkaistu yhdessä vaali-illassa. Jo lähemmäs 300 miljoonaa maksava hanke on liian suuri annettavaksi 67 ihmisen päätettäväksi. Rahoitus ratikalle on haettu jo ennen kuin keskenään riitelevä valtuusto on edes tehnyt päätöstään.

Nyt osa valtuutetuista haluaa edelleen lykätä päätöksentekoa. Päästämällä tamperelaiset suoraan uurnille, mahdollinen ratikka ei olisi päivän polttavin puheenaihe ja kuntavaalien yksi suurimmista teemoista. Valtuutetuilta on kysyttävä onko heidän kerran neljässä vuodessa saamansa mandaatti tärkeämpi kuin tamperelaisten suora mielipide.

Hameenkatu.fi sivustolta löytyy mielipidekysely siitä kannattavatko vastaajat mieluummin vaihtoehtona ratikkaa vai sähköbussia. Tällä hetkellä sähköbussin kannatus on 60%.

Julkaistu Aamulehdessä 1.10.2016.

Antti Moisander

Pirkanmaan PS-Nuorten sihteeri

Tampere