Antti

Kuka?

Olen 28-vuotias matkailupalvelujen tuottaja ja kesäkuun vaaleissa valittu kaupunginvaltuutettu Tampereen Tammelasta. Tampereella olen asunut yksivuotiaasta lähtien, lapsuuden ja nuoruuden Kaakkois-Tampereella ja viimeiset kuusi vuotta Tammelassa. Perheeseeni kuuluu avovaimo ja kaksi rescuekoiraa.

Töiden ja opiskelun perässä olen käynyt kääntymässä myös Helsingissä ja Espanjassa, nähden mihin epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka voi johtaa. Tämä on merkittävin yksittäinen tekijä miksi olen valinnut Perussuomalaiset, puolueen, jonka riveissä olen vaikuttanut viimeiset viisi vuotta.

Kunnan päätöksenteossa haluan Tampereella keskityttävän nykyisten asukkaiden hyvinvointiin ja peruspalvelujen turvaamiseen. Tampereesta on tehtävä perheystävällinen kaupunki, josta lapsiperheet eivät vuoda kehyskuntiin. Väestönkasvu on käännettävä nousuun ensisijaisesti kannustavan perhepolitiikan kautta, ei maahanmuuttoa lisäämällä tai jouduttamalla maan sisäistä muuttoliikettä.

Kaupungin keskustan lisäksi myös lähiöiden elinvoimaisuudesta on huolehdittava ja koko kaupungin kattavat liikenneyhteydet turvattava. Maahanmuuton ja päihteiden väärinkäytön lieveilmiöt näkyvät entistä rajummin katukuvassa ja kaupungin kokonaisvaltaiseen turvallisuustilanteeseen on konkreettisesti puututtava.

Maalaisjärkeä valtuustoon.

Luottamustehtävät

  • Tampereen kaupunginvaltuutettu
  • Pirkanmaan maakuntavaltuutettu
  • Puheenjohtaja, Pirkanmaan maakuntavaltuuston Perussuomalainen valtuustoryhmä
  • Puheenjohtaja, Tampereen Perussuomalaiset
  • 2. varapuheenjohtaja, Pirkanmaan Perussuomalaiset
  • Lautakunnan jäsen, Tampereen asunto- ja kiinteistölautakunta
  • Varajäsen, Tampereen kaupunginhallitus

Päättyneet luottamustehtävät

  • Hallituksen jäsen, Tampereen Perussuomalaiset (2018-2020)
  • Piirihallituksen jäsen, Pirkanmaan Perussuomalaiset (2019-2020)
  • Puheenjohtaja, Pirkanmaan Perussuomalaiset Nuoret (2020)
  • Hallituksen jäsen, Pirkanmaan Perussuomalaiset Nuoret (2016-2019)
  • Pääsihteeri, Perussuomalaiset Nuoret (2020)
  • Varapuheenjohtaja, Opintokeskus Pekasus (2020)